Purin navetan saunasta ulkoverhousta hirsikehikon osalta ja sisäpuolen panelit pois. Huomasin, että osa hirsistä oli heikossa kunnossa ja saunan kunnostaminen tässä vaiheessa oli liian suuri homma tehtäväksi.
Pohdimme vaihtoehtoja ja päädyimme Ultimatemarketin tynnyrisaunaan.
Syinä oli mm kevytrakenteinen "väliaikaissauna", johon ei mittavaa viemäröintiä tarvita,
helpohko kokoaminen,
nopea saatavuus, jotta päästään pesuille hommien jälkeen.
Toimituksen kanssa oli hieman ongelmia, koska se myöhästyi jonkin verran. Saimme kuitenkin nimellisen korvauksen toimituksen viivästymisestä.
Isäni otti traktorilla sora- ja hiekkakuorman montulta ja kuljetti ne mökille. Samalla saatiin otettua pintamaat saunan kohdalta pois, sekä pari isoa kiveä kaivettua etukuormaajalla.
Tässä saunan paikka, jolle laitoin lattiasta jääneitä styrox-levyjä eristeeksi.
Eristelevyjen päälle laitettiin sorapatja, n.30cm. Saunan jalaksien alle upotettiin soraan betonilaatat, jotka tasattiin vaakaan. Betonilaatojen ja jalasten väliin laitoimme bitumihuopaa. Huopaa löytyikin navetan ylisiltä.
Saunatavarat tulivatkin mökille juuri meidän Kalajoella lomailun aikana. Onneksi olimme varautuneet siihen hommaamalla kolme lavaa, jotta tavarat ei olisi suoraan maassa vetisen kesän armoilla. Pakkauksessa oli kyllä jalat, joten ei olisi ollut ihan maan päällä kuitenkaan. Otimme siis kuormauksen toimitukseen, koska emme tienneet olisimmeko paikalla tavaran tulon aikaan.
Kuorman ollessa paketissa jonkin aikaa jossain terminaalissa, oli yksi seinäelementti vino, oven karmien kiinnitys oli pettänyt ja kiuaskin ottanut hieman osumia. Muuten tavara oli ok. Mukana tuli ruuvitkin, joiden puuttumiseen oltiin kyllä varauruttu.
Peräkärry oli helppo tapa siirtää tavarat lähemmäksi työmaata, samalla saatiin tasainen alusta työskentelyyn. Kärryn päälle virittelimme kiikun rungosta ja suuresta kevytpeitteestä katoksen, kun vettä tuli viime kesänä jonniin verran.
Työkaluja saunan kokoamiseen tarvittiin ainakin
-sähköpora ruuvaamiseen
-käsisaha
-kumivasara
-vasara
-mitta
-kuviosaha hormin reiälle
-kuumailmapuhallin huovan asennukseen
-ruuvimeisseleitä
-vatupassi
Tässä menossa hankalin vaihe, saada sivuseinät asennettua. Piti olla varuillaan, kinoisaalta lautoja piti paukuttaa tiiviisti paikoilleen, mutta vaarana oli toisen puolen puiden putoaminen. Samalla piti varmistaa väliseinien suoruoa meidän paketissa väliseinät olivat vääntyneitä.
Harjakaiset vietettiin avaamalla kuohuviinipullo, voin sanoa, että tuli tarpeeseen. Saatiin nimittäin seinän pontit kohilleen viimeistä lukuunottamatta kiristysvanteiden alle.
Kun seinät oli asennettu, päästiin tekemään sisätiloja.
Sisälle tehtiin lattiaritilät,
asennettiin ovet karmeihin ja karmit paikoilleen,
koottiin lauteet,
asennettiin kiukaan taakse palolevy,
koottiin valmishormi betonilaattojen päälle laitetun kiukaan päälle ja tietenkin teimme hormille sopivan kokoisen reiän.
Hormin asennuksen jälkeen päästiin huovittamaan katto. Kiinnitystä viimeisteltiin kuumailmapuhaltimella.
Sitten saunomaan!
Maalaamisen jätimme ensikesäöle.
Myyjän sivuilla oleva arvio kahden kokemattoman rakentajan saunan kokoamisesta 6-8:ssa tunnissa ei kyllä pidä paikkaansa... eli kannattaa varautua esim viikonloppuun ennemminkin. Eniten aikaa meni sivuseinien kokoamiseen, puiden suoraan saamiseen tiukasti niin, ettei seinä tule levynä alas. Väliaikaiskiinnitystä siis tarvitaan. Viimeisten puiden väliin asettaminen on hankalaa, ettei jää välejä.
Parin kerran saunomisen jälkeen kiuas oli tämän näköinen. Luukusta kuoriutui maalit, jonka saimme sitten Harvialta uuden valmistusvirheen vuoksi.
Siinä sauna kokonaisuudessaan. Vaikka usko meinasikin loppua, päästiin lopulta tähän! Saunan edestä lähtee sorapolku mökille, koska maa on tuossa aika löllöä :) Saunan pitää vielä laittaa alalaude jaloille, ettei jalkojen tarvitse roikkua ilmassa. Hyvät löylyt saadaan puolen tunnin lämmityksellä, I like it a lot!