Purin navetan saunasta ulkoverhousta hirsikehikon osalta ja sisäpuolen panelit pois. Huomasin, että osa hirsistä oli heikossa kunnossa ja saunan kunnostaminen tässä vaiheessa oli liian suuri homma tehtäväksi.
Pohdimme vaihtoehtoja ja päädyimme Ultimatemarketin tynnyrisaunaan.
Syinä oli mm kevytrakenteinen "väliaikaissauna", johon ei mittavaa viemäröintiä tarvita,
helpohko kokoaminen,
nopea saatavuus, jotta päästään pesuille hommien jälkeen.
Toimituksen kanssa oli hieman ongelmia, koska se myöhästyi jonkin verran. Saimme kuitenkin nimellisen korvauksen toimituksen viivästymisestä.
Isäni otti traktorilla sora- ja hiekkakuorman montulta ja kuljetti ne mökille. Samalla saatiin otettua pintamaat saunan kohdalta pois, sekä pari isoa kiveä kaivettua etukuormaajalla.
Tässä saunan paikka, jolle laitoin lattiasta jääneitä styrox-levyjä eristeeksi.
Peräkärry oli helppo tapa siirtää tavarat lähemmäksi työmaata, samalla saatiin tasainen alusta työskentelyyn. Kärryn päälle virittelimme kiikun rungosta ja suuresta kevytpeitteestä katoksen, kun vettä tuli viime kesänä jonniin verran.
Työkaluja saunan kokoamiseen tarvittiin ainakin
-sähköpora ruuvaamiseen
-käsisaha
-kumivasara
-vasara
-mitta
-kuviosaha hormin reiälle
-kuumailmapuhallin huovan asennukseen
-ruuvimeisseleitä
-vatupassi
Harjakaiset vietettiin avaamalla kuohuviinipullo, voin sanoa, että tuli tarpeeseen. Saatiin nimittäin seinän pontit kohilleen viimeistä lukuunottamatta kiristysvanteiden alle.
Kun seinät oli asennettu, päästiin tekemään sisätiloja.
Sisälle tehtiin lattiaritilät,
asennettiin ovet karmeihin ja karmit paikoilleen,
koottiin lauteet,
asennettiin kiukaan taakse palolevy,
koottiin valmishormi betonilaattojen päälle laitetun kiukaan päälle ja tietenkin teimme hormille sopivan kokoisen reiän.
Hormin asennuksen jälkeen päästiin huovittamaan katto. Kiinnitystä viimeisteltiin kuumailmapuhaltimella.
Sitten saunomaan!
Maalaamisen jätimme ensikesäöle.
Parin kerran saunomisen jälkeen kiuas oli tämän näköinen. Luukusta kuoriutui maalit, jonka saimme sitten Harvialta uuden valmistusvirheen vuoksi.
Moi! Minne kuvat ovat hävinneet tästä jutusta? Vielä pari viikkoa sitten näkyivät...
VastaaPoistaMoi! En osaa sanoa ollenkaan, pitää ne lisätä tänne uudelleen. En myöskään saanut mitään ilmoitusta viestistäsi :/ Olisiko syynä se, että olen yrittänyt saada kuvia monesta eri laitteesta tänne ja nyt muutkin ovat poistuneet. Pitänee tätä pitää pelkän tietokoneen avulla pystyssä :)
PoistaNyt näkyy taas, kiitoksia! Itsellä juuri tuon ultimaten tynnyrisaunan kasaaminen menossa pihalla =)..
VastaaPoistaMoi taas.
VastaaPoistaMites veden poisto on toteutettu teillä? Meillä laitettiin perus lattiakaivo silikonilla tiivistettynä, mutta vesi tuntuu poistuvan puoliksi lattian ponttien kautta maahan.. Ei hyvä ≠(
Moi! Ja edelleen pahoittelen myöhäistä vastaustani!
PoistaMeillä ei ole ollut veden poistumisen kanssa ongelmia. Porattiin lattiaan kolmesta neljään reikään saunan puolelle ja yksi pukuhuoneen puolelle. Reiät ovat noin 3cm halkaisijaltaan.
Ennemminkin huolta ja murhetta aiheuttaa ulkoa sisälle tunkeutuva vesi. Emme siis ole käsitelleet saunaa millään ulkoa eikä sisältä. Kaikkien seinien kohdalla on sisällä läikkiä.
Jos nyt olisin tehnyt saunan näillä tiedoilla, olisin laittanut yhteensä ainakin ne kolme kiristysvannetta, koska sauna elää aikalailla. Samoin olisin laittanut kolmannen tuen väliseinän alle. Meillä takaseinän ja tynnyriseinän välillä on edelleen rakoa, joka ei mene kiinni kiristettäessä. Tynnyrissä on puolikas puu liikaa :/ huomattiin jo kokoamisvaiheessa, kun oli vaikea saada sitä paikoilleen järkevästi. Eli meidän saunassa mitoitus ei ole mennyt ihan nappiin..
Hyviä saunahetkiä :)
Meillä jäi yksi kokonainen ja puolikas lauta pois. Puolikas olisi vieläkin pitänyt jättää pois. Eli 2 lautaa oli liikaa??? MIKSI Laudat turposivat syksyllä niinpaljon että vanteet repesivät kaikki.Onneksi huomattiin ajoissa, nyt se oottaa kevääseen liinat ympäri ja taljoilla kiristetty ettei hajoa koko paska. Vanteet ovat liian ohutta läkkipeltiä ja niissä pitäisi olla joku jousi systeemi mikä eläisi turpoamisen mukana. Nyt oottaa 6kpl jousia kevääseen pitää tehdä omat viritykset.
VastaaPoistaTuotekehittely jäänyt puolitiehen
VastaaPoistaHei. Miten laitoitte vanteet kiinni niihin kiristimiin? Olen juuri kasaamassa ovaalin mallista tynnyrisaunaa ja ihmettelen miten ne kiristimet tulevat kiinni?
VastaaPoista