Tiukan viimekerran kamppailun jälkeen tänä kertana onni oli myöten. Mieheni sai lattiaa pingottavan puun lattian ja entisen kellarin välistä pois, JIPPII!!
Lattia painui tuvassa ihan silmissä ylimääräisen tukipuun poisto jälkeen "miljoona hymiötä"!!
Minä sain kuin sainkin risut palamaan ja välillä piti jo ihan vettä vähän heittää sekaan, ettei vieressä oleva omenapuu luule tosissaan helteiden tulleen.
Pihanurmikkoa ajateltiin leikata isommalta alalta ja jättää pieni suiro kukkapenkkiä keskelle. Pitää vain penkki kunnolla kaivaa esiin ja poistaa nurmikko kukkien välistä. Eli ensin kulotin heinikon, poistin marjapensaat, tasasin kuopat, ajoin poltin roskat, ajoin ruohonleikkurilla tasaiseksi.
Ja vanhaa kukkapenkkiä jäi hieman ja siinä kasvaa jo kukkasia ja uusia on tulossa :) Pihlajoiden alla kasvaa myös sinivuokkoja.
Huussi sai ikkunan, ettei tarvitse ovi olla auki asioinnin aikana. Lasina toimii vanhan jääkaapin hyllylevy.
Tytöt viihtyivät trampoliinilla, ja välillä kävivät kyläkoululla taas kuikkimassa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti